infoikoniInfo
valmistumishattuikoniKoulutus-polkuja
liekki-ikoniSavostamon sytyttävimmät

Tutkaile tulevaa

Millainen on tulevaisuuden työ ja ammatti? Lähde tutkailemaan!

Löytöretkeillen elämä on täynnä mahdollisuuksia. Miltä sinun tulevaisuutesi näyttää? Lähde rohkeasti kuvittelemaan omaa tulevaisuuttasi ja tekemään se todeksi.
Etelä-Savo on trendien suunnannäyttäjä tarjoamalla luontoa, puhdasta ruokaa, teknologiaa, hyvinvointia ja erilaisia mahdollisuuksia kestävään elämäntapaan ja opiskeluun. Näillä eväillä voidaan tuottaa rehellistä olemassaolon merkitystä.
Tämä animaatio havainnollistaa kuinka perhosen siiveniskun tapaan yksi asia vaikuttaa toiseen maapallollamme. Hankkimalla yleissivistäviä taitoja näitä kytköksiä voi ymmärtää ja ennakoida.

Näiden teemojen tunteminen tekee sinusta osaajan

Mahdollisuuksien maailma avautuu tulevaisuudessa kun ilmastomuutos, pandemiat ja turvallisuustekijät pakottavat löytämään uusia toimintamalleja. Uudenlainen ajattelu haastaa vanhaa ja tuo uusia vaatimuksia myös yrityksille ja työntekijöille. Toisinaan muutos voi tuoda mukanaan sellaista uutta, jota voi hyödyntää esimerkiksi uuden yritysidean muodossa tai muuten vaan oman suunnan muuttamisessa.

Kestävä tulevaisuus

Kestävä tulevaisuus ja ekososiaalinen sivistys viitoittavat tietä.

Luonto, hyvinvointi ja teknologia

Teknologia avulla rakennetaan parempaa tulevaisuutta monella alalla.

Tulevaisuuden työ ja ammatit

Savostamon tulevaisuuden ammatit inspiroivat oppimaan

Sittenkin yrittäjäksi?

Opi yrittäjyyttä ja yhdistä osaamisesi lyömättömäksi komboksi, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
""
Savostamo logo
Savostamon sytyttävimmät: